Renkaanvaihtosesonki on käynnissä

renkaanvaihto_Nomi_10016597a_AM0_vaaka_web

Lain mukainen nastarenkaiden käyttö päättyy 4.4., mutta kelin vaatiessa voi nastarenkaita käyttää vielä tämän päivän jälkeenkin, eli oman harkinnan mukaan. Poliisi muistuttaakin, että kesärenkaiden vaihtoa ei kannata kiirehtiä, jos on mahdollista että päivän plusasteet saattavat vaihtua yön pakkasasteisiin ja jäädyttää tien pinnat, etenkin varjoisilla metsäosuuksilla. Kitkarenkaita voi käyttää edelleenkin.

Kesärenkaiden lainmukainen minimiurasyvyys on 1,6 mm, mutta renkaiden pito on tuolloin jo heikko. Vesiliirron vaara minimiurasyvyydellä on huomattavasti suurempi ja myös jarrutusmatka pidempi verrattuna uusiin kesärenkaisiin.

Rengaspaineet kannattaa tarkistaa/tarkistuttaa aina säännöllisesti. Oikeat arvot löytyy auton ohjekirjasta. Esimerkiksi kevään ensimmäisille mökkireissulle ja aina kun auto on raskaasti lastattu, on hyvä laittaa korkeammat rengaspaineet. Nykyrenkailla suositellaan laittamaan mieluummin hieman liian korkeat, kuin liian matalat rengaspaineet. Mikäli autossasi on kevytmetallivanteet, niiden kiinnityspultit tulee jälkikiristää noin 100 km ajon jälkeen. Rengaspaine vaikuttaa osaltaan auton ohjattavuuteen ja käyttäytymiseen etenkin äkillisissä tilanteissa.

Autokorjaamossa ammattilaiset hoitavat renkaanvaihdot ja paineentarkistuksen nopeasti, siististi ja oikeanlaisilla työkaluilla. Useimmat korjaamot vaihtavat renkaat odottaessa, mutta sesonkiaikaan ajanvaraus voi olla hyvä vaihtoehto.

Samalle käynnille renkaanvaihdon yhteyteen voi ajoittaa näppärästi muita kevään isompia tai pienempiä huoltotoimia, esimerkiksi ilmastointihuollon tai sulkien ja polttimoiden vaihdon. Etenkin ilmanvaihtosuodattimet kannattaa keväällä vaihdattaa ns. allergiasuodattimiin eli aktiivihiilisuodattimiin. Varaa aika tai pyydä tarjous lähimmästä Autonomi-korjaamosta!