Nastolalainen täyden palvelun autokorjaamo MR-AUTO juhlii ensi vuonna 20-vuotista taivaltaan. Korjaamoa luotsaa yrittäjä Mikko Rämö, joka on halunnut luoda monipuolisen ja joustavan korjaamon, jossa mielekkään kokemuksen saavat niin työntekijä kuin asiakas.
Mikko, kuinka olet päätynyt autoalalle ja yrittäjäksi?
Suvussamme on taipumusta päätyä autoalalle ja itsellenikin on ollut aina selvää, että hakeudun autoalalle. Koulutukseltani olen moottoriasentaja. Olen puuhaillut autojen parissa pienestä pitäen ja työskennellyt nuoruuteni huoltoasemalla erilaisissa hommissa. Tämän jälkeen ajoin taksia ja korjailin autoja, kunnes päätin ryhtyä taksiyrittäjäksi vuonna 1993. Oman korjaamon, eli MR-AUTOn, perustin 2004.
”Meille on tärkeää tarjota mahdollisimman monipuolista ja joustavaa palvelua ja pidän sitä yhtenä vahvuuksistamme. Haluamme, että toimintamme on sekä työntekijöille että asiakkaille mielekästä.”
Millainen on tyypillinen työpäiväsi?
Työt alkavat pääsääntöisesti aikaisin aamulla ja loppuvat melko myöhään. On hienoa, että töitä riittää. Meillä on lähekkäin kaksi toimipistettä, joista toisen avaamisella aloitan päiväni. Siirryn sieltä toiselle pisteelle ja käymme päivän hommat kollegani kanssa läpi. Päivään kuuluu usein kuorman purkamista ja järjestämistä, tilausten tekoa, työmääräyksiä, osien hakua ja monesti teen asennushommia iltapäivän. Voisin kuvailla itseäni joka paikan höyläksi – olen siellä, missä apua tarvitaan.
Millaista erityisosaamista korjaamonne tarjoaa?
Olemme täyden palvelun autotalo. Korjaamme ja huollamme kaikkia automerkkejä, mutta erikoisosaamiseemme kuuluvat Volkswagenit, Audit ja Skodat. Haluamme pysyä autoalan nopeassa kehityksessä mukana ja jotta se onnistuu, on työkalujen ja puitteiden oltava kunnossa. Tähän olemmekin panostaneet.
Meille on tärkeää tarjota asiakkaillemme mahdollisimman monipuolista ja joustavaa palvelua, ja pidän sitä yhtenä vahvuuksistamme. Pyrimme korjaamona priorisoimaan asiakkaiden tarpeet. Haluamme, että toimintamme on sekä työntekijöille että asiakkaille mielekästä.
“Haluamme pysyä autoalan nopeassa kehityksessä mukana ja jotta se onnistuu, on työkalujen ja puitteiden oltava kunnossa. Tähän olemmekin panostaneet.”
Miten työsi on muuttunut vuosien saatossa?
Työni on muuttunut valtavasti. Aikaisemmin työnkuvani oli yksinkertaisesti asentamista, mutta nyt ympärillä on myös paljon muita hommia, kuten osien tilaamista ja hallinnollisia tehtäviä, jotka vievät oman aikansa. Myös korjaamon kasvaminen suuremmaksi ja sitä myötä lisääntynyt henkilökunta on muuttanut työtäni. Korjaamossamme työskentelee lisäkseni kuusi työntekijää: viisi asentajaa ja työnvastaanottaja.
Mistä nautit työssäsi eniten? Mikä innostaa ja motivoi?
Nautin eniten asiakkaista ja heiltä saadusta hyvästä palautteesta. Myös onnistumiset ja asioiden eteneminen innostavat. Kun saat määritettyä vaikean vian tai ratkaistua teknisen ongelman, jota muutkin ovat jo saattaneet yrittää selvittää, lisääntyy motivaatio työntekoa kohtaan ihan uudella tavalla.
MR-AUTO Oy
Tiilitie 4
15560 Nastola
Puh. 040 829 6994
info@mrauto.fi
Ma-pe 7.30-17.00