Autonomi-yrittäjä esittelyssä: Jyrki Vanhala, AutoVanhala

Jyrki Vanhala pyörittää Korpilahdella Autonomi-korjaamo AutoVanhalaa, joka täyttää kymmenen vuotta 1.6.2021. Tie korjaamoyrittäjäksi on ollut pitkä ja mutkikas. Jyrki Vanhala on uransa aikana ajanut rekkaa, palvellut YK-tehtävissä Lähi-idässä ja toimii edelleen autokorjaamon pyörittämisen ohella rakennusurakoitsijana, maanrakentajana ja kiinteistösijoittajana, sekä aloittelee uudestaan autokauppaa. Miten kriisinhallinnan veteraanista tuli Autonomi-korjaamoyrittäjä?

Jyrki, kerro vähän itsestäsi.

Menin jo 14-vuotiaana sahalle töihin. Siitä työurani lähti liikkeelle. Sen jälkeen on tullut tehtyä kaikenlaista. Tein hommia muun muassa rautakaupassa ja lasitehtaalla, tein myös salaojituksia ja ajoin taksia. Vuosina 1978 – 2018 ajoin lisäksi rekkaa. Vuosina 1982 – 1985 olin Lähi-idässä YK:n rauhanturvaajana. Tämä työ oli hyvin merkityksellistä, ja mainittakoon, että YK:n rauhanturvajoukot saivat Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1988. Minulla on oma mitali ja kunniakirja kotona muistuttamassa näistä mielenkiintoisista ja tapahtumarikkaista ajoista.Kun palasin takaisin Suomeen, ajoin työkseni rekkaa. Jatkuva vuorotyö oli kuitenkin rankkaa, ja huomasin, että se ei sovi minulle pidemmän päälle. Tähän aikaan, siis 1980-luvun loppupuolella, Suomessa vallitsi kova rakennusbuumi. Innostuin tästä, ja opiskelin 1986 – 1989 oppisopimuksella kirvesmieheksi. Vuonna 2000 suoritin loppuun kirvesmiehen erikoisammattitutkinnon. Perustin yrityksen 1989 ja aloitin rakennusurakoinnin kovan rahan rivitalolla Muuramessa. Kun lama tuli vuonna 1990, piti siitä selvitäkseen lähteä urakoimaan eri kohteisiin ympäri Suomea ja jopa ulkomaille. Koska en halunnut kokea laman jälkeistä pankkien aiheuttamaa tilannetta uudestaan, päätin, että yrityksellä on oltava muitakin lisäjalkoja. Aloitin siis 1994 rekanajon laskutustyönä.

Mistä syntyi ajatus omasta korjaamosta?

Olen pikkupojasta lähtien ollut auto- ja moottoripyörien ystävä. YK-aikana tutustuin Rauni Reisingiin, jolta ostin ensimmäisen tuontiauton oman yrityksen käyttöön vuonna 1989. Muuramelta löytyi tuohon aikaan Suomen vanhin Esso, joka oli vuorokauden ympäri auki. Sen yhteydessä oli kiinteistökeskittämö, johon kuului iso purkaamo. Vuokrasin sieltä hallitilat vuonna 1994. Aloitin autojen tuonnin Saksasta, ja tein korinvaihtoja sekä oman kaluston korjaustöitä. Kävin itse Saksassa ostamassa ja hakemassa autot, koneet ja moottoripyörät Suomeen. Viikonloppuisin ajoin edelleen rekkaa, ja viikot urakoin rakennuskohteissa. Laman jälkeen pankilta ei herunut rahaa, mutta päätin, että hoidan meille maksuvalmiuden näillä keinoilla. Kun kyseinen Esso sitten laittoi vuonna 2000 ovensa kiinni, minulle tarjoutui mahdollisuus ostaa Korpilahdelta vanha TVL-varikko, joka siihen aikaan oli aika huonossa kunnossa. Sovimme kunnan kanssa, että mikäli kohteen viereiset katu- ja tiejärjestelyt toteutetaan minun suunnitelmieni mukaisesti, minä laitan puolestani tontin ja rakennukset siistiksi, ja teen tästä risteysalueesta käyntikortin Korpilahdelle. Näin teinkin, isolla rahalla ja työmäärällä.

Vuonna 2009 kuulin, että serkun poika Aki oli lopettanut maanrakennusyrityksensä, ja koska minulla oli tarvetta kaivinkoneen kuljettajalle, päätin palkata Akin. Hän oli siihen aikaan pienen pojan yksinhuoltaja, ja rekanajo sekä muut muualla tapahtuva työt sopivat huonosti hänen arkeensa. Päätin siksi, että arkea helpottamiseksi perustetaan korjaamo meidän tiloihin. Aloittamista helpotti se, että minulla oli jo valmiiksi kontaktit ja tilit auki kaikkiin JKL-varaosaliikkeisiin. Päätös oli oikea, vaikka alussa jouduimmekin rahoittamaan korjaamon toimintaa muusta toiminnasta tulevasta kassavirrasta. 1.6.2011 oli se päivä, kun saimme kirjoittaa ensimmäisen kuitin maksavalle asiakkaalle. Tätä päivää voi kutsua korjaamon viralliseksi syntymäpäiväksi. Meillä oli kova usko korjaamoon, sekä halu saada se toimimaan. Asiakkailta saimme hyvää palautetta, joka puolestaan antoi lisää toivoa ja uskoa.

Vaikka korjaamo työllisti meitä, rakennusurakointi ja muu toiminta jatkui. Olen aina uskonut koulutuksen merkitykseen, ja tiedostanut, että myös korjausala kehittyy jatkuvasti. Päämääräni oli luoda laadukas korjaamo, jossa käytetään merkkiosia ja kehitetään osaamista kaikin tavoin. Ketjukorjaamona saimme enemmän uskottavuutta, ja toimintamme kehittyi. Saimme ketjulta paljon tukea ja koulutusta, ja kaiken otimme avosylin vastaan. Kävimme kursseja, tutkimme asioita, mietimme mihin on tärkeää panostaa, ja mitä vielä pitää kehittää. Osaamista haluamme kehittää jatkuvasti, ja koemme myös tärkeäksi antaa tilaisuuden nuorille, tuleville ammattilaisille. Meillä on ollut lähes koko ajan harjoittelijoita korjaamolla, ja jotkut heistä ovat nyt meillä vakituisessa työsuhteessa.

Millaista arki on korjaamolla?

Tasaista tai tylsää se ei ainakaan ole. Välillä kysyntä on hurjaa ja kiirettä pitää, välillä on taas hiljaista. Pitkän matkan olemme korjaamona kulkeneet, ja monessa olemme onnistuneet. Onnistuminen ei mitenkään ole vain minusta kiinni. Ihan niin kuin YK-hommissa, tiimin on puhallettava yhteen hiileen, ja toisiin täytyy osata luottaa. Meillä tehdään tiiminä töitä, ja täällä vallitsee hyvä henki. Pyrimme siihen, että asioista keskustellaan, ketään ei syytetä, kun vahinko sattuu, ja yhdessä teemme kaiken. Pidämme viikoittain perjantaipalaverin, jossa puhutaan asiat auki. Ei käsitellä pelkästään työasioista, vaan mitä milloinkin sattuu olemaan sydämen päällä. Koen, että korjaamo ei ole minulle vain työpaikka, vaan melkein kuin toinen perhe. Niin ilot kuin surut jaetaan työkavereiden kesken. Olen vuosien myötä oppinut valitsemaan sellaisia henkilöitä töihin, joihin voin täysin luottaa. Ilman heitä emme olisi siinä asemassa, jossa nyt olemme. Myös ketjun tuki ja apu on ollut korvaamatonta, ja yhteistyö on toiminut moitteettomasti.

“Ihan niin kuin YK-hommissa, tiimin on puhallettava yhteen hiileen, ja toisiin täytyy
osata luottaa.”

Oivalsin jo varhain, että yrittäminen ei ole vain työntekoa, se on osa elämää. Tässä on otettava vastuu työntekijöistä, ja heidän on voitava luottaa sinuun täysin. Ilman luottamusta ei ole mitään. Matka on ollut välillä rankkakin, enkä ole mitään saanut ilmaiseksi. Välillä mietin, että onkohan tämä jo liikaa? Olen jo lähellä keskimääräistä eläkeikää, selkä on leikattu ja lonkatkin on vaihdettu. Mutta kyllä tässä miehessä virtaa piisaa, eikä vielä ole minkäänlaista ajatusta lopettamisesta. Vapaa-ajallani suurta hupia on halkojen hakkaaminen, punttisalilla rehkiminen ja sauvakävely. Näillä keinoin mieli pysyy virkeänä, ja kroppakin kiittää.

Tuntuu todella hienolta, kun saamme nyt viettää 10-vuotisjuhlia. Perjantaina 4.6.2021 laitamme pihalle teltat pystyyn ja tarjoamme kaikille kävijöille kahvia sekä makeaa ja suolaista purtavaa. Olemme täällä asiakkaita varten, ja palvelemme heitä jatkossakin yhtä hyvin.

Tervetuloa!

 

AutoVanhala
Tikkasentie 2, Korpilahti
Palvelemme arkisin klo 8-17
Puhelin: 0400 546 486
Sähköposti: vanhala@autovanhala.com
www.autovanhala.com