Tänä vuonna 35-vuotista taivaltaan juhlistavan Autohuolto Express Servicen perustajan Jari Moilasen vuodet yrittäjänä ovat kuluneet monipuolisesti yrityksen eri tehtävissä. Hollolalaisen Autonomi-korjaamon tavoitteena on sujuva ja rehellinen autokorjaamotoiminta, jossa asiakas on aina keskipisteenä. Samoja asiakkaita tervehditäänkin vuodesta toiseen, sillä monista asiakassuhteista muotoutunut vuosien, jopa vuosikymmenten mittaisia.
Jari, kuinka olet päätynyt autoalalle? Ovatko autot aina kiinnostaneet sinua?
Olen lähtöisin maalaistalosta, joten autojen korjailu on aina ollut osa elämääni. Pidin itsestäänselvyytenä sitä, että tulen työskentelemään autojen parissa ja ammattikoulun kävinkin autopuolella. Sen jälkeen vietin vuodet 1982–88 Hankkijalla, joka oli iso maatalousketju. Kun yritys meni konkurssiin, päädyin itse yrittäjäksi.
Kerro Auto Express Servicen taipaleesta. Miten sinusta tuli Autonomi-yrittäjä?
Autohuolto Express Service on perustettu vuonna 1988 ja tämän vuoden helmikuussa tuli täyteen 35 vuotta. Olemme siis pitkän linjan tekijä. Vuosien saatossa toiminta on kasvanut yhden miehen korjaamosta kolmen henkilön yritykseksi, mikä tuntuu tällä hetkellä sopivalta koolta. Itseni lisäksi korjaamossa työskentelee oma poikani sekä naismekaanikko, mikä ei ole kovin tavallista vielä nykypäivänäkään.
Autonomi-yrittäjyyteen liittyvä päätös oli helppo. Örum on toiminut korjaamon päätavarantoimittajana jo vuosia ja kun sieltä tarjottiin järkevänhintaista ketjutoimintaa, päätettiin, että nyt on hyvä aika liittyä. Autonomi-korjaamona olemme saaneet Örumilta koulutusta ja on hienoa olla sitä kautta mukana jossain isommassa yhteisössä.
”Tärkeintä on asiakaspalaute, oli se sitten millaista tahansa. On olennaista kuulla, mitä mieltä asiakkaat ovat, jotta tiedämme missä mennään.”
Miten työsi yrittäjänä on muuttunut vuosien saatossa?
Olen tehnyt läpi vuosien aika samanlaisia työtehtäviä, kuten töiden vastaanottoa sekä autojen korjauksia ja huoltoja – monipuolisesti kaikenlaista, kuten muutkin yrityksessä. Korjaamoa on kehitetty jatkuvasti paremmaksi ja olemme pyrkineet vastaamaan ajan tarpeisiin mahdollisimman hyvin esimerkiksi ostamalla työkaluja, jotka helpottavat arkea.
Mitä korjaamonne arkeen tyypillisesti kuuluu?
Yleensä työpäivää edeltävänä iltana käydään läpi seuraavaa päivää ja tilataan Örumista varaosat eli ennakoidaan se, mitä pystytään. Aamu alkaa työnjaolla. Kaikki tekevät töitä myös korjaamon puolella ja puhelimeen vastaa se, kuka milloinkin ehtii. Päivät täyttyvät pitkälti huoltotöistä ja korjauksista.
Millaista erikoisosaamista korjaamollanne on?
Korjaamomme on erikoistunut asuntoautoihin ja italialaisiin merkkeihin eli Alfa Romeoon ja Fiatiin. Meillä on kaikki näiden merkkien korjauksiin tarvittavat erikoistyökalut ja erinomainen osaaminen juuri näiden merkkien huoltotöihin. Toki huollamme ja korjaamme ammattitaidolla kaiken merkkisiä autoja.
Tykkäämme korjata isoja autoja ja olemme kehittäneet korjaamorakennuksen sitä ajatellen. Asuntoautojen korjausmäärä onkin meillä kasvanut, mikä on hienoa. Pidämme jatkuvasti silmällä muuttuvaa autoalan tilannetta ja olemme varautuneet esimerkiksi kasvavaan sähköistymiseen kehittämällä osaamistamme kouluttautumalla.
Toimintamme perustana ovat reiluus ja rehtiys. Tartumme toimeen ja panostamme asiakaspalveluun valtavasti. Tavoitteenamme on aina hakea asiakkaan tarpeisiin sopiva ratkaisu ja olemme valmiita neuvottelemaan sen eteen. Pyrimme hoitamaan asiat niin, että epäselvyyksiltä vältyttäisiin. Meillä on paljon kanta-asiakkaita samat tutut asiakkaat käyvät useita vuosia. On hienoa, että hommaa riittää.
Mistä nautit työssäsi eniten? Mikä innostaa ja motivoi?
Itselleni tärkeintä on asiakaspalaute, oli se sitten millaista tahansa. On olennaista kuulla, mitä mieltä asiakkaat ovat, jotta tiedämme missä mennään. Mikäli toiminnassa on kehitettävää tai jossain ei sillä kertaa ihan onnistuttu, asiaan puututaan ja se korjataan. Useimmiten korjauksen jälkeen saamme kuitenkin palautetta asiakkaalta, joka on tyytyväinen työhömme. Henkilökuntani on myös hyvin merkityksellinen asia. He ovat minulle arvokkaita ja tärkeitä ihmisiä eikä tätä hommaa olisi järkevää tehdä ilman heitä.
Autohuolto Express Service Oy
Jyrkänmäentie 4
15880 Hollola
puh: 03-7853 313, 0500 955 614
express.service@phnet.fi
www.express-service.org
Avoinna ma-pe 8.00–16.30