Autonomi Elimäen korjaamoyrittäjä Osmo Kärnä aloitti uransa 16-vuotiaana asentajaopintojen myötä ja on toiminut alalla jo nelisenkymmentä vuotta. Viimeiset 11 vuotta Osmo on toiminut korjaamoyrittäjänä ja ollut mukana Autonomi-ketjussa. Korjaamoyritys toimi ensin Porlammilla seitsemän vuotta ja muutti sitten suurempiin tiloihin Elimäelle vajaat neljä vuotta sitten. Töitä riittää tasaisesti läpi vuoden, mutta rengastyöt tuovat säpinää keväällä ja syksyllä. Autonomi Elimäki Kouvolassa on monimerkkikorjaamo ja korkeassa hallissa pystyy korjaamaan myös matkailuautoja. Elimäellä tehdään kaikkea ilmastointihuolloista jarrutöihin ja katsastustarkastuksiin. – Nykyisin lähes kaikissa uudemmissa autoissa työ aloitetaan diagnostiikalla, mutta paljon pitää olla käytännön osaamista ja tuntea autojen tyyppivikoja. Asiakkaan etua pitää katsoa ja pystyä myös perustelemaan, kertoo Osmo työstään.
Mistä kaikki lähti liikkeelle? Mikä sai kiinnostumaan autoteknisestä alasta ja kuinka kauan olet ollut alalla, Osmo?
Autonomi Elimäen yrittäjäomistaja Osmo Kärnä kertoo, että kiinnostus autotekniikkaan on periytynyt hänelle vahvasti jo edelliseltä sukupolvelta. – Isä teki kampiakselihiojana koneistushommia ja moottoreita Vantaankoskella Kometilla. Häntä seuratessa tuli itselle kiinnostus tekniseen alaan ja näyttää se siirtyneen omillekin jälkeläisille. Vanhimmalla pojalla on ammattikorkeakoulututkinto alalle ja keskimmäinen opiskelee energiatekniikan insinööriksi Kotkassa. Nuorimmainen vielä tutkii vaihtoehtoja mutta suunnittelee pyrkivänsä armeijan jälkeen autopuolen ammattikouluun ja meidän korjaamolle töihin oppisopimuksella, kertoo yrittäjä selvästi ylpeänä lapsistaan.
– Aivan alkuaikoina, 1980–1990-lukujen vaihteessa, vanhemmalla veljelläni ja minulla oli korjaamo Helsingin Tattarisuolla, kertoo Osmo. Lama toi mutkia yrittäjyyden matkaan. Tuohon aikaan tein itse päivät töitä purku- ja korjaamopuolella. Iltaisin ja joka toinen viikonloppu päivystin hinausautohommissa Helsingissä ja lähialueilla. Tehtiin pitkiä päiviä ja päivissä oli vauhtia. Olin sitten viisitoista vuotta Lapinjärveläisellä yrittäjällä töissä vanhempana asentajana. Moottorien korjauksia ja kansiasennuksia ja sellaista. – Monesta asiakkaasta noilta ajoilta on tullut kanta-asiakkaita vuosikymmeniksi ja ajavat välillä hieman pitemmänkin matkan takaa, myhäilee yrittäjä.
”Monesta asiakkaasta on tullut kanta-asiakkaita vuosikymmeniksi.”
Osmolla on hyvät verkostot ja pitkän uran aikana hän on ehtinyt olla monessa mukana. Porlammin aikoina hän oli jonkin aikaa mukana kunnanvaltuustossa ja harrasti palokuntaa. – Yrityksen ohella palokuntaharrastus ensiapu- ja savusukellusharjoituksineen oli aika raskasta ja lopetin sen noin seitsemän vuotta sitten, kertoo Osmo.
Ensimmäisen vuoden ajan Autonomi Elimäen korjaamoyrittäjä uurasti pitkiä päiviä
Mikä sai sinut ryhtymään korjaamoyrittäjäksi, Osmo?
– Kun tein asennushommia, asiakkaat silloin tällöin ehdotteli, että mikset perusta omaa. Eräänä päivänä porlammillaisen meijerin pomo korjautti veneensä moottoria ja mainitsi että tilatkin löytyisi, jos lähtisin yrittäjäksi Porlammille. Siitä se sitten alkoi kytemään, kuvaa Osmo yrittäjäntaipaleensa alkua. – Niinpä lähdin kokeilemaan.
– Ensimmäisen vuoden ajan tein töitä yksinäni. Ensimmäisinä viitenä viikkona pidin vain yhden vapaapäivän, yhden sunnuntain. Silloin alkuaikoina työpäivät saattoivat kestää aamuseitsemästä puolille öin. Martoilla oli siinä vieressä omat tilat ja kävivät välillä huolehtimassa, että mene poika välillä kotiinkin.
– On se siitä onneksi rauhoittunut. Nykyisin saatan joustaa arkisin tarpeen mukaan, mutta viikonloput on pääsääntöisesti omaa aikaa. Kotitalo on korjaamon näköpiirissä ja joskus kun olen huomannut, että joku pyörii korjaamon pihalla, niin olen käynyt tarkistamassa avuntarpeen. Viime jouluaattona huomasin ohi mennessäni korjaamon lähellä miehen, jonka auto oli hyytynyt siihen. Kävin katsomassa mikä hätänä. Sain maadoitusjohdolla auton takaisin liikenteeseen.
Nopeus, edullisuus ja laadukas työ
Mitkä ovat Autonomi Elimäen tärkeimmät palvelut ja kilpailuvaltit?
– Kilpailuvaltit meillä on nopeus, edullisuus ja laadukas työ. Ja se että palvelut on kattavat. Minulla on alusta asti ollut ajatuksena, että auto pitää saada asiakkaalle nopeasti ajokuntoon, ei säilytellä niitä pihalla, vastaa Osmo. – Meiltä ajan saa yleensä viikon sisällä ja auton saa alle nopeammin kuin merkkiliikkeillä. Osat joudutaan nykyisin lähes aina tilamaan, koska merkki- ja mallikohtaisia eroja on niin paljon, jotta voisi pitää kaikkea hyllyissä. Meillä monimerkkikorjaamoilla on kuitenkin useampia tilauskanavia käytössä ja paljon joustavampi ja nopeampi palvelu. Toki meilläkin joku uudempi auto voi joutua odottamaan viikon tai pari jotain osaa.
– Meillä pystytään myös huomioimaan auton kuntoa ja ikää. Pystymme sovittamaan kulut auton arvon ja asiakkaan toiveitten mukaan ja silti tarjoamaan autovalmistajien laatuvaatimukset täyttäviä osia. Harva korjauttaisi vanhemman mallista autoa, jos siihen automaattina tarjottaisiin vain kalleimpia premium-osia.
– Töitä riittää aika tasaisesti vuoden ympäri, mutta matkailuautot sekä kesäasukkaat ovat mukava lisäpiristys sesongin alkaessa. Korjaamohallin korkeus ja tilavuus mahdollistaa pitkien matkailuautojen korjaamisen. Lisäksi rengastyöt tietysti vilkastuttavat kevättä ja syksyä. Tasapainotetaan renkaita ja säädetään ohjauskulmia ja lisäksi tarjotaan rengashotellin palvelua kohtuuhintaan. Tarvittaessa myyn ja tilaan uudet renkaatkin. Pieni perusvarasto renkaita löytyy sekä hyvät suhteet rengasliikkeeseen.
– Vakioasiakkaat tuo auton usein katsastustarkastukseen ja huoltoon. Sitten hoidamme auton katsastuskäytön siinä samalla kertaa, kuvaa yrittäjä palvelutarjontaa korjaamolla.
”Kyllä se on tietenkin edullisuus ja nopeus mistä tykätään ja tulee kiitosta.”
Miten asiakkaat yleensä löytävät tiensä korjaamolle?
– Meillä käy paljon kanta-asiakkaita ja tuttuja vuosien varrelta. Hyvä sijainti 6-tien kyljessä on yksi tärkeä asia, miettii Osmo. – Täällä on jo vakiintunut asiakaskunta ja monet tulee Porlammin ajoilta tänne Elimäkeen ja pitempääkin. Asentaja kertoi, että paikallisessa Facebook-ryhmässä oli taas kehuttu, että kohtuuhintainen ja huippupalvelu. Jokunen yritysasiakas meillä on myös.
Elimäki on nykyisin osa Kouvolaa ja sijaitsee Kymenlaaksossa. Mistä kaikkialta teille tulee asiakkaita alueellisesti?
– Autonomi Elimäelle tulee asiakkaita tästä omalta alueelta ja noin 30 kilometrin säteeltä, Kymenlaakson lähialueilta, Kouvolasta ja Inkeroisista. Vanhoja asiakkaita tulee jokunen Porlammilta, Kausalasta ja Uudeltamaalta Lapinjärveltäkin. Kesällä on kesäasukaat, joista monet ovat Helsingin suunnalta.
Autokorjaamoala työllistää paikallisesti ja osaamista kartutetaan työn ohessa jatkuvasti
Keitä kaikkia Autonomi Elimäessä työskentelee ja miten työnjako teillä toimii?
– Vakkarina tässä on itseni lisäksi kaksi ulkopuolista asentajaa. Alalle tullaan paljon työharjoittelujaksojen kautta. Harjoittelijoita on joka lukuvuosi ammattikoulusta 1 – 2 nuorta, joilla on jo ajokortti. Ovat yleensä opettelemassa rengashommia ja tekemässä pienempiä huoltotöitä.
Millainen on tavallinen työpäivä?
– Tavallinen työpäivä ja työviikko on maanantaista perjantaihin. Tulen itse vähän seitsemän jälkeen. Keitän kahvit valmiiksi ennen kuin asentajat tulee. Suljemme iltaviideltä, mutta usein menee lähemmäs kuuteen, että saan paperihommat tehtyä. Joskus on autonluovutus, jota jään päivystämään.
Mitkä asiat korostuvat monimerkkikorjaamolla? Onko teillä merkkejä, joissa on erityisosaamista?
– Monimerkkikorjaamo korjaa lähes kaikkia automerkkejä. Kyllähän ne on etenkin VAG-konsernin Volkkareita, Skodia ja muita. Myös vanhempia Mercedeksiä on jonkun verran. Osaaminen ja Boschin uusin diagnostiikka löytyy. Diagnostiikastahan melkein kaikki huollot nykyisin lähtee, pohtii Osmo. – Joskus ohjaan jonkun harvinaisemman diesel-suuttimen vaihdon Reijon Dieseliin.
Kotimaisen Autonomi-ketjun verkostot ja palvelut tukevat yrittäjää
Mitä Autonomi-korjaamoketjuun kuuluminen tarkoittaa?
– Autonomi-ketjun kautta saamme tarvittavia koulutuksia. Joskus olen käyttänyt myös teknisen neuvonnan palveluita. Tukkuriyhteydet varaosapuolelle toimii hyvin. Korjaamolaitteiden hankinta, vuosihuollot ja renkaiden tasapainotuslaitteiden kalibroinnit on hankittu tämän verkoston kautta. Meillä on hyvä yhteistyö joidenkin Autonomi-korjaamoyrittäjien kesken myös.
Autonomi Elimäki kuuluu myös kansainväliseen Brembo Expert -verkostoon. Mitä se tarkoittaa asiakkaan tai korjaamon näkökulmasta?
– Pari vuotta sitten tosiaan päivitettiin jarrutietoutta. Brembo on meillä myyntitiskillä hyvin esillä. Kun on itse kärryillä asioista, niin osaa perustella asiakkaallekin sen, miksi jarrupalat pitää olla kunnolliset ja ei kannata laittaa halpispaloja. Sama juttu jarrusatuloilla. Asiakkaan etua pitää katsoa ja pystyä myös perustelemaan.
Autojen teknistyessä varaosat tilataan yhä useammin autokohtaisesti
Mitkä ovat suurimmat haasteet korjaamoalalla valtakunnallisesti tai paikallisesti?
– Uudempien autojen varaosien kanssa haasteena on nykyään jopa viikkojen toimitusajat. Uusissa autoissa on katsottava tekniikka, suodattimet, laturin hihnat ja öljyvalinnat tosi tarkkaan. – Tosin korjaamoala jauhaa nyt vähän paikallaan ja vanhaa kalustoa korjataan. Kulujen takia ihmiset ovat nykyisin hirmu tarkkoja, kuvaa Osmo viime vuosien haasteita.
– Uusia hybridejä- ja sähköautoja ei ole vielä juuri näkynyt, mutta jos niitä alkaa tulemaan niin pitää alkaa kouluttautumaan niiden huoltoon. Nuorempi poika oli Kouvolassa korjaamolla töissä ja siellä niitä oli jo joka päivä, kertoo Osmo. – Itsellä kun tulee mittariin 56 pian, niin sitä miettii, ehtiikö sähköautobuumiin edes mukaan. Tällä hetkellä en itse hankkisi. Toimintasäde lataamisten välillä ei mielestäni oikein vielä riitä.
Mitä positiivista autokorjaamoalalla on tapahtunut viime vuosina?
– Ihan ensin tulee mieleen, että positiivisesta se, kun ei tarvitse enää paksuja kirjoja ja hakemistoja. Kaikki löytyy nykyisin nopeasti ja sähköisenä netistä. Varaosaluettelot, yhteensopivuudet, kaikki.
”Se aika on jo kaukana takana, kun samat hihnat ja suodattimet kävi moneen autoon. Uusissa autoissa on katsottava tekniikka, suodattimet, laturin hihnat ja öljyvalinnat tosi tarkkaan.”
Mistä asioista asiakkaat antavat eniten hyvää palautetta tai arvostavat mielestäsi?
– Kyllä se on tietenkin edullisuus ja nopeus mistä tykätään ja tulee kiitosta. Oma kokemus varmaankin auttaa siinä, että saa kaiken sujumaan. En pidä varastoja vanhenemassa. Katson tarkasti joka autoon sopivat osat ja tilaan ne vasta kun se on tulossa huoltoon. – Joku on myös joskus sanonut, että älä myy asiakkaalle sitä mitä hän pyytää, vaan sitä mitä hän tarvitsee, pohtii Osmo.
Jos pitäisi antaa joku vinkki yleisesti autonomistajille, niin mikä se olisi ja miksi?
Osmo toivoo autoilijoilta kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. – Jotain osia joutuu odottamaan nykyisin, sille ei voi mitään, muistuttaa Osmo. – Autot vain ovat nykyisin niin erilaisia. Se aika on jo kaukana takana, kun samat hihnat ja suodattimet kävi moneen autoon. Nykyjään pelkästään moottoriöljyjäkin on tuhottoman montaa eri luokitusta, niin että ihan kaikkia ei mitenkään pysty pitämään varastossa.
Korjaamon yhteystiedot:
Autonomi Elimäki
Elimäentie 2519
47200 Elimäki
Puh: 044 585 8122
osmokarna@netti.fi
Avoinna ma – pe 8– 17.00
www.autonomi.fi/autonomi-elimaki/